perjantai 1. maaliskuuta 2013

Helmikuun DT: kangaskukkia


Sinellin DT-työt ovat olleet valmiina jo pidemmän aikaa, mutta kamera on ollut poikakaverin matkassa hiihtovaeluksella. Nyt pääsen kuitenkin päivittämään aikaansaannokseni.

Täytyy sanoa, että ensimmäinen DT-paketti yllätti erilaisuudellaan; mukana tuli ihania kankaitahelmiäisnappeja, soikeita koruneuloja, keltaista satiininauhaa, valkoista pitsinauhaa ja Clover:in -Kanzashi Flower Maker, johon ole aikaisemmin törmännyt. Myönnän, että olin hetken aikaa hämilläni, ellen kauhuissani. Alku shokin jälkeen, tehtyäni tuttavuutta kukkamuottiin, ideoita rupesi kuitenkin syntymään.

Flower makerilla saa tehtyä näyttäviä ja monikäyttöisiä kukkasia yllättävän helposti. Näiden käytössä on vain mielikuvitus rajana! Ja muotteja on olemassa erilaisia. Näissä töissä on käytetty nimenomaan tuota s-kokoista poimunlehti kukkaa. Kannattaa henkisesti varautua, että ensimmäisen tekemiseen menee eniten aikaa, luonnollisesti. Joka tapauksessa homma on tehty sen verran simppeliksi, että kaikki jotkat osaavat käyttää saksia ja neulaa onnistuvat näiden kukkien kanssa ilman hampaiden kiristelyä.

Näin kevään (ja sitä myötä juhlien lähestyessä) innostuin kokeilemaan kukkaa paikkakortissa. Monesti juhlia suunnitellessa mietitään mitä pientä kivaa vieraille voisi antaa muistoksi juhlapäivästä. Kiinnitä kukan taakse koruneula ja kirjoita alakulmaan esimerkiksi "poimi minut" niin vieraat saavat mukaansa erilaisen muiston juhlista.


PS. Kukkien tekemiseen kannattaa valita hieman paksumpi lanka, itse käytin karhulankaa. Ohut lanka tuppaa katkeamaan lopussa, kun työ "kiristetään kasaan". Kankaan tulee myös olla riittään ohutta.

DT-paketissa tulleiden tarvikkeiden lisäksi olen käyttänyt töissä: 2-puoleista teippiä, vaaleanpunaista ja valkoista kartonkia, kirjain leimasimiaDistress Ink -vintage photo leimasintyynyä ja värinlevityssientä.

5 kommenttia:

  1. Muotti kangaskukkaselle...? :O Miten tuo toimii? :D Kivan näköisiä kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotin väliin laitetaan kangaspala ja muotissa on numerojärjestyksessä pistokohdat jonka mukaan toimit. Viimeisen piston jälkeen avaat muotin ja narua kiristämällä syntyy yksi terälehti. Lankaa katkaisematta toistat toimenpiteen kunnes sinulla haluamasi määrä terälähtiä. Mukana tulee kuvalliset, selkeät, ohjeet. Onnistuu takuu varmasti :)! Suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  2. Loistava idea tuo pitsi tuolla napin ja kukan välissä!

    VastaaPoista
  3. Annoin tunnustusta sun blogille mun blogissa. :) http://miiskuneiti.blogspot.fi/2013/03/blogi-tunnustus.html

    VastaaPoista